Linkin palkkakysely 2021

Linkin palkkakyselyn avulla on tarkoitus kerätä tietoa Linkin entisten ja nykyisten jäsenten työllisyystilanteesta sekä palkkatasosta. Tulosten avulla pyritään selvittämään palkkatasoon liittyvien kysymysten lisäksi myös tapoja, joilla jäsenistö on työllistynyt sekä tyytyväisyyttä omaan työpaikkaansa. 

 

Kyselyyn voivat vastata sekä opiskelijat että valmistuneet henkilöt. Halutessaan vastaaja voi osallistua kolmen 50 €:n arvoisen S-Ryhmän lahjakortin arvontaan jättämällä yhteystietonsa erillisen linkin kautta. Linkki arvontaan löytyy heti kyselyn palauttamisen jälkeiseltä sivulta. Kysely toteutetaan anonyyminä eikä vastauksia voida yhdistää arvontaan osallistuvien henkilötietoihin. Palkkakysely avautuu 10.5. ja sulkeutuu 31.5.

 

Kyselyssä tarkastellaan ajanjaksona kulunutta lukuvuotta 2020–2021 sekä kesää 2020. Vastaajilta ei edellytetä työskentelyä oman alan tehtävissä, vaan kannustamme myös muilla aloilla työskenteleviä sekä vaille työpaikkaa jääneitä vastaamaan kyselyyn, jotta linkkiläisten työllisyystilanteesta saadaan kattava kuva. Vastauksia kuitenkin toivotaan vain sellaisilta henkilöiltä jotka työskentelevät, ovat joskus työskennelleet tai aikovat todennäköisesti joskus työskennellä liikennealaan liittyvässä työpaikassa. Kysely on toteutettu siten, että muista kuin liikennealan työpaikoista ei kysytä tarkempia tietoja, kuten palkkaa.

Pääset kyselyyn tästä linkistä: https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=JHcarkFAYkSm3FOMsZlwft-NTArYwKFElsCnrFNXr6RUNzlYNVhIN0ZRVjk5S0JQOTdIR0U1NzJSRi4u

Tietosuojaseloste

Palkkakyselyyn liittyvissä kysymyksissä tai teknisissä ongelmissa voitte ottaa yhteyttä Ville Isorantaan (ville.isoranta(at)aalto.fi tai Telegramissa isorantaville).